Eli siis, mikä tekee musta just mut?
hmmm....
Ainakin mun arvomaailma. Se on aika tiukka, sinäänsä, mä noudatan tiettyjä arvoja, jotka mä oon itse asettanut. Ne ei tuu vanhemmilta, tai kavereilta, ainakaan suoraan. Tietenkin niillä voi olla ja onkin samoja arvoja, mutta ei ne oo aivopessyt niitä mulle. Mä en esimerkiksi juo, tai polta tupakkaa. Huumeita mä en aio ikinä edes kokeilla. Pettäminen ei mahdu mun moraaliin. Erilaisuus on rikkaus. Homot on yhtä arvokkaita kuin heterot. Tälläsiä nyt ainakin.
Mulle luonto on lähellä sydäntä. Mä en roskaa luontoa. Mä en vois elää ilman luontoa. Meri ja metsät on mulle elinehto, melkein. Mä rakastan kesäsin käydä mökillä, ja matkustella ympäri Suomea niin lomamatkoilla, kuin kisamatkoillakin. Mutta silti mä kaipaan ulkomaille.
Eihän sadut oo totta, mutta kuitenkin jokasella ihmisellä on oma tarinansa kerrottavana. Mä tiedän, ettei käsitettä happy ever after- ole oikeassa elämässä, mutta kyllä mä haaveilen, että mä voisin kuolla onnellisena. Elää onnellisena. Olla onnellinen. Nauttia elämästä.
Eläimet on lähellä mun sydäntä myöskin. Pitkään mä oonkin haaveillut eläinlääkärin ammatista. Nyt siihen on tullut vähän mutkia matkaan, mutta kyllä mä silti aion kakkosvaihtoehtona kokemäelle pieneläinhoitajan koulutukseen ens keväänä hakea. Ykkösvaihtoehto on varmaan meriporin lukio. Jos mä en saa poriin hakea, sitten kokemäki on ykkösvaihtoehto. Rauma on vasta kolmas vaihtoehto.
Mä pelkään rakastua. Ja tavallaan mä pelkään rakastaa. Rakkautta. Koska mikään asia maailmassa ei satu niin paljon kuin rakkaudessa pettyminen tai loukkaantuminen. Niin se vaan on. Mä toivon, että joku päivä mä pystyn rakastumaan ensisilmäyksellä head over heels, kuten englanninkieliset sanoo...
Nykyisin mä kirjotan tosi paljon. En mä varmaan osais olla kirjottamatta. Aloin myös kirjoittaa pelkkiä dialogeja, ja ainakin Sonja kehu niitä. Saas nähä mitä jotkut muut niistä ajattelee. Jotenkin on vaan helppo kirjottaa ylös joku päässä syntyvä keskustelu. Ehkä mä taas muutaman päivän päästä kirjotan taas tekstejäkin, jos motivaatio vaan löytyy ja ajatukset jaksaa pysyä kasassa.
Mä rakastan kirjoja. Ilman niitä mä en osaisi enää elää. On ihana uppoutua jonkun toisen tekstiin, eläytyä ja kuvitella olevansa joku muu.
Pienenä mä haaveilin unelmatalosta jossa asun kavereiden kanssa. Olishan se tietty jossakin elämäntilanteessa ehkä mukavaa asua kaverin kanssa, mutta mä tarviin aina sen tietyn oman tilan.
Musta tuntuu, että mä olen hajoamassa palasiksi. Täytyis jakaantua niin moneen osaan. Aikaa pitäis riittää koululle, perheelle, ystäville, kavereille, lukemiseen, kirjottamiseen, nukkumiseen...
~Elämä on kuin vuoristorata, tärkeintä on pysyä kyydissä~
tuntuu, että mä olen pitkästä aikaa päässyt takaisin kyytiin ja saanut jopa turvakaaren kiinni. toisena hetkenä taas tuntuu, että se turvakaari on irronnut, ja mä sinnittelen penkistä kiinni pitäen.
Mä oon ristiriitoja päästä varpaisiin. Mä rakastan talvea ja kesää. Mä oon vilkas ja ujo. Mä oon äänekäs ja hiljainen. Mä oon reipas ja laiska. Mä oon rauhaton ja rauhallinen. Mä oon mä.
Vaikka mä olen aika poikamainen, ainakin joihinkin verrattuna, mun suihkut kestää viis minuuttia (jos en jaa ajattelemaan), meikkaaminen alta minuutin, hiusten laitto ehkä kaks minuuttia ja pukeminen korkeintaan viis, niin mä haaveilen pitkistä hiuksista. Joita mä saisin pitää erillaisilla leteillä:D no, nyt oon lähempänä tavotettani ku pitkiin aikoihin, hiukset ulottuu selässä lapaluiden alareunaan!
Mä kyllästyn ihan liian nopeesti hiusteni väriin. Ne on vaihdellut blondista tummaan ja punaisesta vaaleanoranssiin tässä parin vuoden aikana. Oranssia mä olen pienestä asti halunnut. Oranssit letit on jotenkin sellanen juttu, jonka mä tulen joskus omistamaan. Sitten kun on pidemmät hiukset!
Mua ärsyttää se, että ihmiset tuomitaan puheiden ja luulojen perusteella. Tai ulkonäön. Ennen ku ihmisen voi tuomita, sen kanssa täytyy jutella face to face, jotta saa tietää toisen ajatuksista.
Viime viikkoina, mä oon ruvennut ajattelemaan, sitä, että jos kaikki tapahtuu syystä, mä oon jostakin syystä tutustunut kaikkiin ystäviini ja kavereihini. Joutunut jokaisen valinnan eteen, joutunut kärsimään jokaisen kivun syystä. Kaiken sen on kai tarkotus kasvattaa ihmisenä. No, Carpe Diem on edelleen mun motto!
Puhuttiin just Karon kanssa, että helposti unohtaa kertoa ystävilleen kuinka tärkeitä ne on! kuinka rakkaita!
Mä fanitan Vampyyripäiväkirjoja! Nykysin mä tiedän jonkin verran jääkiekkojutuista, kiitos Finin ja lätkä-ficcien!:D Harry Potter, Percy Jackson, Nälkäpelit, Titanic, Pirates of the Carribeanit ja Sookie Stackhouse-kirjat on myös lemppareita niin elokuva kuin kirja maailmassakin. Vampyyripäiväkirjojakin mä joskus luin, mutta sarja on parempi...
Mä olen oppinut virheistäni, ja toivon, etten tuu toistamaan niitä! Mä elän hetkessä, mutta suunnitelen silti jonkun verran (liikaa) tulevaa.
Pienenä mä unelmoin prinsessahäistä, täydellisestä aviomiehestä ja perheestä. Nykysin mä unelmoin vaan omista lapsista. Eli tavallaan perheestä. Prinsessahäitä mä en halua, enkä välttämättä edes aviomiestä. Mies kyllä kelpaa, mutta naimisiin mä en välttämättä halua. Ehkä vanhempien avioero oli kokemuksena niin rankka, etten mä halua sitä omalle kohdalleni. Tai tuleville lapsilleni.
Mä tiedostan olevani välillä ärsyttävä ihminen, ja yritän hillitä sitä, mutta se onkin sitten ainoo asia, jota mä yritän ittessäni muuttaa. Mä olen tällänen persoona, jos joku ei hyväksy sitä, se on sen ongelma.
Mä haaveilen pääsystä New Yorkiin, Lontooseen ja Ateenaan.
Suurin osa mun unelmista ja haaveista on muuttunut, mutta kyllä mulla niitä vielä on!
 |
| Kun tekstaa jonkun kanssa, alkaa ylipohtia kaikkia viestejä, ja tuntee velvollisuutta alottaa keskustelu joka toinen kerta. Se on inhottavaa ja ihanaa samaan aikaan. |
siinä nyt rajallinen määrä mun päänsisältöä. rupes vaan väsyttää liikaa. Voi olla, et muokkaan tätä postausta vielä, jos tulee jotain mieleen.
~jansku
ps. pohdinta vuoristoradasta ja kyydistä pysymisestä on ihan omani, ethän lainaa sitä ainakaan ilman lupaa?
